Siirry pääsisältöön

Liitetiedot

Syöttö

Liitetietojen syöttö (10 000 ja 20 000)

Tiedostot: P_INPUT_04.xml / P_INPUT_04.xlsx / UI_P_INPUT_04.xml

Tätä syöttöpohjaa käytetään esimerkiksi laskennallisen veron, vastuusitoumuksien ja verokantatäsmäytyksen lisätietojen syöttämiseen yksikön tilinpäätöksessä (tositesarja 10 000).

Syötä tiedot kumulatiivisina lukuina yksikön valuutassa tositesarjalle 10 000. Tämä pätee osittain myös sisäisiin tietoihin, esimerkiksi konsernin puolesta annettuihin vastuusitoumuksiin. Sisäisten tilien osalta syötetään tositesarjalle 20 000 vastayksiköittäin käyttäen tilierittelytoimintoa (porautumalla).

Edellisen vuoden tilinpäätöstiedot näkyvät syöttöpohjalla viitteenä.

Syötön ja raportoinnin avuksi on käytettävissä myös rivimallit esimerkiksi laskennalliselle verolle, vastuusitoumuksille ja verokannalle.

Laskennallisen veron ja velkojen lisätiedot voi tarkistaa taseen yhteissummia vasten. Lisäksi on olemassa sisäisiä vastuusitoumuksia (konsernin puolesta annettuja, sekä sisäisiä rahoitusvelkoja). Nämä eivät ole yhtä yksikertaisesti eliminoitavissa kuin "normaalit" sisäiset erät. Konsernin puolesta annettu vastuusitoumus tulee oikaista oman velan vakuudeksi annettuihin vakuuksiin tai muihin (omasta puolesta annettuihin) vastuusitoumuksiin, ja mahdollisesti tulee syöttää myös velan määrä, jolle se on annettu. Siksi porautumissyöttöä ei käytetä näille erille, ja konsolidointitason oikaisut tallennetaan muiden eliminointien pohjalla.

Verokantatäsmäytyksessä täsmäytys tehdään verokulun (tulos) ja yksikön verokannoilla lasketun kirjanpidollisen voiton välillä.

Jos syöttöyksikköä, josta syöttölomake on avattu, ei ole edellisen vuoden organisaatiossa, parametria %PARENT_n% ei voi käyttää. Kun syötetään konsolidoidun tason liitetietoja yhteen syöttöyksikköön, on suositeltavaa käyttää perustana oikaisupohjaa (koska se ei sisällä edellisen vuoden tietoja).

Liitetietojen syöttö, erillistilinpäätöksen oikaisut (110 000 ja 120 000)

Tiedostot: P_INPUT_04B.xml / P_INPUT_04.xlsx / UI_P_INPUT_04B.xml

Tätä syöttöpohjaakäytetään laskennallisen veron, vastuusitoumuksien ja verokantatäsmäytyksen lisätietojen syöttämiseen yksikön tilinpäätöksen oikaisujen osalta (tositesarja 110 000).

Syötä tiedot kumulatiivisina lukuina yksikön valuutassa ja vain tositesarjalle 110 000. Tämä pätee osittain myös sisäisiin tietoihin, esimerkiksi konsernin puolesta annettuihin vastuusitoumuksiin. Sisäisten tilien osalta syötetään tositesarjalle 120 000 vastayksiköittäin käyttäen tilierittelytoimintoa (porautumalla).

Lisätietoina pohjalla näytetään tositesarjan 10 000 luvut, yksikön tiedot yhteensä tositesarjoilta 10 000 ja 110 000 sekä edellisen vuoden tilinpäätös tositesarjalta 110 000.

Jos haluat tallentaa yhteen yksikköön useiden syöttöyksiköiden vientejä, syöttövälilehteä voidaan muuttaa siten, että kaikki raporttisarakkeet sisältävät konsolidointiyksikön tiedot. Tämä tehdään muuttamalla parametrin <dimension type="dim00"> arvoa. Oletusarvo on %PARENT_0%, mikä tarkoittaa, että raporttisarakkeiden tiedot haetaan syöttöyksikön tasolla. Kuten seuraavasta esimerkistä nähdään, jos arvoksi muutetaan esimerkiksi %PARENT_1%, tiedot haetaan 100 German Entity Total -tasolta, mutta oikaisut voidaan tallentaa vain yhteen syöttöyksikköön.

Liitetietojen syöttö, erillistilinpäätöksen IFRS-oikaisut (310 000 ja 320 000)

Tiedostot: P_INPUT_04D.xml / P_INPUT_04.xlsx / UI_P_INPUT_04D.xml

Tätä syöttöpohjaa käytetään esimerkiksi laskennallisen veron, vastuusitoumuksien ja verokantatäsmäytyksen lisätietojen syöttämiseen IFRS-oikaisuille yksikön tilinpäätöksessä (tositesarja 310 000).

Syötä tiedot kumulatiivisina lukuina yksikön valuutassa ja vain tositesarjalle 310 000. Tämä pätee osittain myös sisäisiin tietoihin, esimerkiksi konsernin puolesta annettuihin vastuusitoumuksiin. Sisäisten tilien osalta syötetään tositesarjalle 320 000 vastayksiköittäin käyttäen tilierittelytoimintoa (porautumalla).

Lisätietoina pohjalla näytetään tositesarjojen 10 000 ja 110 000 luvut, yksikön tiedot yhteensä tositesarjoilta 10 000, 110 000 ja 310 000 sekä edellisen vuoden tilinpäätös tositesarjalta 310 000.

Jos haluat tallentaa yhteen yksikköön useiden syöttöyksiköiden vientejä, syöttövälilehteä voidaan muuttaa siten, että kaikki raporttisarakkeet sisältävät konsolidointiyksikön tiedot. Tämä tehdään muuttamalla parametrin <dimension type="dim00"> arvoa. Oletusarvo on %PARENT_0%, mikä tarkoittaa, että raporttisarakkeiden tiedot haetaan syöttöyksikön tasolla. Kuten seuraavasta esimerkistä nähdään, jos arvoksi muutetaan esimerkiksi %PARENT_1%, tiedot haetaan 100 German Entity Total -tasolta, mutta oikaisut voidaan tallentaa vain yhteen syöttöyksikköön.

Henkilö- ja osakemäärien syöttö (10 000)

Tiedostot: P_INPUT_07.xml / P_INPUT_07.xlsx / UI_P_INPUT_07.xml

Tätä syöttöpohjaa käytetään henkilö- ja osakemäärien syöttöön.

Pohjalla on 13 jaksoa. Ensimmäisessä sarakkeessa näkyvät jakson 0 tiedot viitetietoina, muita jaksoja käytetään tietojen syöttämiseen kuukausittain. Näiden tietojen perusteella lasketaan neljänneksen keskiarvot ja luvut vuoden alusta. Tiedot tallennetaan vastaaville tileille (jotka ovat myös syöttötyyppisiä tilejä).

Raportit

Yhtiön liitetiedot

Tiedostot: P_REPORT_09B.xml / P_REPORT_09.xlsx / UI_P_REPORT_09B.xml

Tämä raportti näyttää yhtiön liitetiedot laskennalliselle verolle ja vastuusitoumuksille. Raportti näytetään yksikön valuutassa ja tositerajaus määritetään globaalilla parametrilla %FINSTMT_IFRS%.

Ensimmäisessä tietosarakkeessa näkyy nykyinen jakso, ja vertailutietoina näytetään saman jakson tiedot edelliseltä vuodelta sekä edellisen vuoden tilinpäätös.

Oletusarvoisesti raportti avautuu käyttäen rivimallia Perusrivimalli. Käytettävissä on rivimallit laskennalliselle verolle, vastuusitoumuksille, verokantatäsmäytykselle ja myynnin jakautumalle. Laskennalliselle verolle ja veloille raportilla on vain summatilit (vuosikertomuksen virallisten vaatimusten mukaan).

Liitetietotilit tositesarjoittain yksikön valuutassa

Tiedostot: P_REPORT_11D.xml / P_REPORT_11.xlsx / UI_P_REPORT_11D.xml

Tätä raporttia käytetään luomaan kaikki liitetietotilit tositesarjoittain syöttövaluutassa. Huomaa, että summat ovat yksikön valuutassa, mikä tarkoittaa, että raportin yhteissummasarake ei vastaa konsernin yhteissummaa. Yhteensä -sarakkeelle ohjataan globaalilla parametrilla %FINSTMT_FAS%-määritellyt tositteet sekä mahdolliset liitetietotositteet (190 000) .

Tätä raporttia käytetään luomaan kaikki liitetietotilit tositesarjoittain syöttövaluutassa. Huomaa, että summat ovat yksikön valuutassa, mikä tarkoittaa, että raportin yhteissummasarake ei vastaa konsernin yhteissummaa.

Oliko tämä artikkeli hyödyllinen?

We're sorry to hear that.